Kaupunki ammotti tyhjyyttään takseja lukuunottamatta. Oli kesälomien aika ja suurin osa perheistä oli suunnannut kesämökeilleen. Tai niin ainakin Maybelle päätteli. Hän oli itse kotoisin lännestä, pienestä kaupungista, jossa jokainen asukas tunsi toisensa. Maybelle oli keskimmäisin perheen viidestä lapsesta. Hän oli pienestä pitäen tottunut holhoamaan pienempiään ja tekemään kompromisseja, oikeastaan kaikesta. Riidoilta ei voitu välttyä, kuten ei nytkään. Vihoispäissään Maybelle oli ottanut ensimmäisen bussin kohti lähimpää suurta kaupunkia..ja päätynyt Bridgeportiin.
20-vuotias nuori nainen, vailla suuntaa, suuressa kaupungissa. Kuulostaa hyvältä?
Tuntemattomien simien katseet tuntuivat kiusalliselta. Hetkittäin Maybellesta tuntui kuin ihmiset katsoisivat häntä paheksuen. Tarkemmin ajateltunta ihmiset katsoivat hänen kulahtanutta farkkuhaalariaan ja ikivanhoja kenkiään, jotka soveltuivat hyvin ulkokäyttöön, kuten metsikköön.
Maybelle tunsi punan nousevan kasvoilleen, kun huomasi vastaantulijoilla kalliita designlaukkuja, jakkuja ja maltaita maksavia lipottimia. Luotuaan hätäiseen vilkaisuun omaan asukokonaisuuteensa, hän tunsi erottuvansa joukosta kiusallisella tavalla. Hän tunsi tarvetta piiloutua katseilta hetkeksi.
Hetken mielijohteesta hän päätti vierailla kaupungin taidegalleriassa, samassa, josta oli lukenut aiemminkin asuessaan pienessä kotikylässään. Taidegalleria kuvasi kaupungin olemusta paremmin kuin hyvin. Kolkko ja harmaa.
Maybelle pysähtyi katsomaan erehdyttävästi puutarhatonttua muistuttavaa taideteosta ja raapi rannettansa kiusaantunena lukiessaan korokkeeseen ruuvattua selitystä. "Ihminen tulevaisuudessa. -Taitelijan näkemys"
Selitys nostatti pienen hymynväreen Maybellen kasvoille.
Tämä paikka ei taida olla minunkaltaselleni vanhanaikaselle ihmiselle, kenen mielestä teos muistuttaa enemmänkin takapihalla majailevaa tarhatonttua..
Maybelle ei kauaa malttanut katsella joutavanpäiväisiä taiteennäytteitä vaan päätti lähteä etsimään mahdollisia ensimmäisiä kontakteja kaupungista.
Maybelle sai kuitenkin huomata, että suurin osa asutuksesta suuntautui kaupungin laitamille, joten ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pulittaa omaisuus kahden kilometrin taksimatkasta mäkeä ylös. Hänen edessään avautui rivi hulppeita luksustaloja, joihin ei niin vain päästy sisään. Jykevät portit pitivät takuulla kuuluisat asukit erillään rahvaanomaisista taviksista - joka Maybelle valitettavasti oli.
Maybelle päätti kokeilla avoimin mielin ensimmäistä taloa, mutta ketään ei ollut kotona.
"Kuinka vaikeaa voi olla päästä kontakteihin ihmisten kanssa.." Maybelle huokaisi, mutta ei luovuttaakseen.
Seuraava talo oli edellistä kookkaampi, ja hän oli nähnyt perheen pihalla vain minuutteja aiemmin. Jännityneenä hän painoi summeria, esitteli itsensä ja hymyili summerikameralle.
"Emme tunne sinua. Mene pois." Kuului kumea miesääni summerin toisesta päästä.
"Niin, ette tunne vielä, mutta voisin olla avuksi!" Maybelle yritti epätoivoisesti saada juttuseuraa, ja tarjosi palveluksiaan siivojana.
"Perheellämme on jo hovimestari ja 2 sisäkköä, enpä usko, että tarvitsemme enää kolmatta." Miesääni vastasi.
Maybelle luki perheen oveen ruuvatun nimikyltin "Bass". Nimi herätti etäisiä tuntemuksia, ja Maybelle tiesi lukeneensa sukunimen ennenkin. Nimittäin maanlaajuisen tabloidin kannesta - useaan otteeseen.
Maybellen hartiat lysähtivät kasaan. "Tämä ei ole todellista.. tämä paikka on kuin helvetti maanpäällä." Hän manasi.
Hän jatkoi kuitenkin kävelyään seuraavalle talolle, joka oli vielä edellistäkin suurempi, ja sijaitsi tienpäässä. Ja hän jopa onnistui näkemään elävän olennon, ihmisen! Joka lähempää katsottuna näytti tavallista kalpeammalle. Maybelle tunsi kylmienväreiden kulkevan pitkin hänen selkäpiitään, mutta samalla iloitsi vihdoinkin mahdollisuudesta puhua paikallisen kanssa. Nainen paljastui kuitenkin samanlaiseksi koppavaksi julkkiseksi, niin kuin kaikki muutkin tässä kaupungissa. Maybellen pahaksi onneksi nainen sujahti taksiin eivätkä he ehtineet vaihtaa sanaakaan.
Yltiösosiaalinen Maybelle ei yksinkertaisesti käsittänyt kaupungin ja sen ihmisten kylmyyttä. Oli tabu katsoa toista silmiin, puhumattakaan tuntemattoman tervehtimisestä. Viimeinen kolaus oli suora välinpitämättömyys ennen kuin edes suutansa ehti avata. Vuokra-asunnon etsiminen sai nyt jäädä. Sen sijaan edessä oli kokonaan uuden asuinkaupungin löytäminen.
Kyllä äiti oli oikeassa.. edes yhdessä asiassa. Ei olisi koskaan pitänyt astua jalallanikaan tähän kurjaan snobikaupunkiin. Maybelle valitteli mielessään.
Lannistuneena väsynyt ja homssuinen Maybelle pudisteli päätään ja oli lähellä kyyneliä. Oli jo tarpeeksi outoa olla yksin vieraassa kaupungissa. Oudommaksi sen teki kaupungin tyly ilmapiiri. Maybelle teki pikaisen päätöksen lähteä kaupungista ja suuntasi kulkunsa kaupungin sydämeen, bussiasemalle..
Keskuspuisto oli suurikokoinen, siisti ja täynnä pöytiä, joissa ihmisten oli tarkoitus syödä eväitään.
Maybelle oli mielissään kun näki vaalean nuoren naisen hymyilevän hänelle ystävällisesti. Rohkaisten mielensä Maybelle lähti kävelemään tätä naista kohden, ja esittelemään itsensä.
"Hei! Olen Maybelle. Hauska tutustua!" Maybelle hymyili.
Vaalea nainen katsoi hämmästyneenä uutta tuttavuuttansa, mutta hämmästys vaihtui nopeasti iloiseen vastarepliikkiin.
"Hei vain, taidat olla uusi täällä? Minä olen Charlotta."
Nainen esitteli itsensä ja katsoi Maybellea aavistuksen huvittuneena.
Oliko suora esittäytymiseni hieman tökeröä? Maybelle mietti nolostuneena.
Maybelle tapasi puistossa muitakin ystävällisiä simejä, jotka kaikki kertoivat mielellään elämäntarinansa ja kaupungin uusimmat juorut. Maybelle ahmi jokaisen kuulemansa sanan mielellään, varsinkin muisteltuaan ikäviä kokemuksia Bridgeportissa.
Nainen ehdotti, että Maybelle tunnustelisi hänen vatsaansa, sillä vauva potki Carolinen vatsassa varsin voimakkaasti.
"Äitiinsä tullut" Caroline vitsaili ja hekotti omalle vitsilleen.
Maybelle yhtyi hekotukseen ja tunnusteli vatsaa varovasti.
"Sellaisia ne kaupunkilaiset passaavat olemaan. Ignorantteja ja snobeja, sanon minä!" Caroline pahoitteli Maybellen puolesta ja lohdutti, että oltavat Sunset Valleyssa olisivat aivan päinvastoin. Naapureita kun saattaisi kiinnostaa vähän liikaakin muiden tekemiset.
"Tule, voin esitellä sinut muutamalle tuntemalleni henkilölle. Jos vain haluat, siis." Caroline ehdotti ja kehotti seuraamaan.
"Selvähän se!" Maybelle vastasi innoissaan.
"Hei Martin! Tämä tässä on uusi tuttavuuteni Maybelle. Maybelle, tässä on hyvä ystäväni Martin." Caroline esitteli Maybellen ja Martinin toisilleen ja he kättelivät toisiaan. Maybellen naamalle nousi innostunut virne, kun tajusi kuinka komeasta miehestä olikaan kyse..
"Hei vaan, hauska tutustua." Martin sanoi kohteliaasti ja hymyili ujosti. Innostuksen puuskassaan Maybelle tulkitsi Martinin antamat signaalit hieman väärin.
Martin tyrmistyi kysymyksestä silminnähden ja käänsi kiusaantuneena selkänsä Maybellelle, eikä oikein tiennyt miten päin olisi.
"Seurustelen onnellisesti."
Maybelle tuijotti Martinia hetken hiljaa eikä saanut sanottua sanaakaan.
"N-n-no, mutta sehän on hienoa kuulla!" Maybelle sai ähkäistyä ja pieni puna nousi hänen kasvoilleen. "Niin minä vähän ajattelinkin.."
Maybelle sanoi pikaiset hyvästit ja lähti pikana kävelemään kiusallisesta tilanteesta ulos.
Maybelle istahti puistonpenkille ja katsoi edessään aukeavaa kaunista puistomaisemaa. Hän antoi itselleen hetken toipua nolosta tilanteesta ja piti hengähdystauon. Kello kuitenkin jatkoi tikittämistään ja pian tulisi pimeää, olisi saatava jostain yösija, toistaiseksi edes yhdeksi yöksi, miksei pidemmäksikin aikaa. Oli siis aika suunnata kaupungintalolle kysymään vuokranantajien yhteystietoja.
Kaupungintalolla oli käynnissä jonkinnäköinen mielenosoitus, mistä Maybellelta ei ollut aivan tarkkaa käsitystä. Ihmiset huutelivat vihaisia sanoja ja heiluttivat kylttejä, joissa oli sormuksen päälle vedetty kieltoviiva. Maybelle arveli heidän näyttävän mieltään homoliittojen laillistamista vastaan. Mutta voisivatko he tosiaan olla niin konservatiivisia?
Maybellen ohitettua väkijuokko, sai hän osakseen uteliaita, mutta vihamielisiä katseita.
Henkilö kaupungintalolla oli sanonut palaavansa asiaan huomenissa, mutta antoi yhdeksi yöksi Maybellelle avaimet kaupungin laitamilla sijaitsevaan luukkuun, joka kuulemma "välttäisi yhden yön." Maybelle oli kuitenkin tyytyväinen saadessaan katon päänsä päälle. Pian olikin jo aika mennä nukkumaan.
Maybelle olikin mennyt lähes heti nukkumaan, mutta keskellä yötä hän sai puhelun, mikä yllätti iloisesti. Hänen isosiskonsa soitti. Hetken empiessään hän ajatteli, että ehkä sisko haluaa sopia, ja hän vastasikin omalla hilpeällä tavallaan puhelimeen.
"Maybelle"
Puhelimen toisesta päästä kuului hänen siskonsa tuttu heleä ääni. Mutta jokin vaikutti olevan vinossa, ja Maybelle oli lähes varma siitä. Hän ei vain ollut aivan varma mistä tämänkertainen huoli saattaisi johtua. Jo valmiiksi hiljainen ja väreilevä ääni vaimentui ennestään, ja Maybelle huhuili siskoaan.
"Oletko sinä siellä? En kuule mitä yrität sanoa." Maybelle aavisti pahaa.
"Älä tule kotiin!" Hänen siskonsa kuiskasi puhelimeen ja sen jälkeen löi luurin korvaan.
Maybelle laski puhelimeen hiljaa sängylle, ja alkoi stressaantuneena kävelemään ympäri huonetta samalla kynsiään pureskellen.
Mitä hänen siskonsa tarkoitti? En jaksa uskoa, että käsky oli sanottu vihamielisesti, päinvastoin. Aivan kuin Maria haluaisi varoittaa jostain. Mutta mistä?
Luonteeseensa kuuluvasti hän ei antanut asioiden jäädä vaivaamaan, vaan soitti heti aamuvarhain itsellensä kyydin. Olisi aika palata kotikonnuille.
-----------------------------------------------------------------
Ensimmäinen osa olisi sitten tässä! Jatkoa seuraa piakkoin :) Mitä mieltä olitte? Mielellään tahtoisin kuulla :)
